Viikon kortti; Maljojen kolmonen

Tämän viikon kortiksi nousi Maljojen kolmonen. Kuvasta jo nopeasti katsomalla huomaa hyvin tämän kortin teeman: ilon, ystävyyden, juhlinnan ja yhdessäolon. Kortti on hyvin positiivinen ja enteilee onnellisia tapahtumia. Se kehottaa meitä juhlimaan ja olemaan avoimia elämän mystisille kokemuksille. Kortti voi kertoa myös jälleentapaamisista, perhejuhlista, kihlauksesta tai muusta mukavasta yhteisestä tekemisestä ja oleskelusta. 

Kortti muistuttaa myös siitä, ettei elämän kuulu olla pelkkää työtä ja ahertamista, vaan arjessa on pieniä asioita joista voi ja tulee nauttia. Vaikkei olisikaan tulossa erityisiä juhlia, mieti mitä voisit itsesi kanssa juhlistaa? Suo itsellesi viikon keskelläkin aikaa nauttia itsellesi tärkeistä asioista.

Maljojen kolmonen kertoo tunteiden jakamisen tärkeydestä ja kuvastaa kykyä kommunikoida sydämen tasolla. Nyt on hyvä mahdollisuus kehittää ihmissuhteita parempaan ja luovempaan suuntaan. Muista, ettei rakkaus tule pakottamalla. Opettele ilmaisemaan itseäsi mahdollisimman monella eri tavalla ja jaa syvimmät tunteesi, ilot ja surut toisten ihmisten kanssa.  Kun ilmennät sitä, minkä sydämessäsi tunnet oikeaksi, kaikki muu järjestyy itsestään. 

Kommentit

Suositut tekstit