Täydenkuun kuuvesi

Täysikuu on hyvää aikaa meditoida, hiljentyä ja nostaa vaikkapa itselleen korttia. Muista, että täysikuu vahvistaa sen hetkisiä tunteitasi, eli jos et ole hyvällä tuulella niin täydenkuun aikana nämä negatiiviset tunteet voimistuvat. Eli täydenkuun aikana on hyvä pitää iloiset asiat mielessä ja tehdä ja ajatella niitä asioita joista tätä iloa saa! 💕

Täydenkuun aikaan on monia rituaaleja mitä voi tehdä. Monet esimerkiksi "puhdistavat" kuun valossa omat tarotkortit tai lataavat kiviin energiaa. Tässä tälläinen helppo ohje kuuveden tekemiseen. Tätä maagista ja pyhää kuuvettä voi käyttää vaikkapa kodin puhdistamiseen, avuksi meditoimiseen ja ennustamiseen tai vaikkapa kylvyssä puhdistautumiseen.

-Tarvitset lasisen astian, pullon yms. mihin laitat vettä, vältä muovisia astioita.
-Laita jokaiseen astiaan ripaus suolaa esim. merisuolaa (vältä kaupan synteettisesti valmistettua suolaa).
-Jätä astia yöksi ulos, parvekkeelle tai ikkunalaudalle sellaiseen paikkaan jossa kuun valo osuu siihen ja pyydä ajatuksissasi, että kuunvalo lataisi/siunaisi veden.
-Hae astia ennen auringonnousua, tai jos se ei ole mahdollista, riittää että pidät astiaa kuunvalossa vähintään muutaman tunnin.
-Voit halutessasi lisätä veteen vaikka jotain eteeristä öljyä tuomaan hyvää tuoksua.

Seuraava täysikuu on 5.7.


Kommentit

Suositut tekstit